No, onhan siihen tietysti vastauksiakin. Työssä olevat harmilliset tekijät jatkavat hiljaista eloaan. Jokaisessa päivässä oma uusi epävarmuutensa. Muutos, jota olen suunnitellut, ei myöskään ole realisoitunut vielä. On elettävä nyt tätä epävarmuutta. On siedettävä se tunne, ettei tiedä, missä mennään puolen vuoden päästä. Vaikka ikävuosia on jo aika monta, vieläkin olen työikäinen hyvän rupeaman. Ei ole vielä aika siirtyä kolmanteen ikään. Mutta innostuminen työstä, mitä se on? Se ei taida olla minun luonteeni mukaista. Työssä raadan pikkuhiljaa, mutta en koe usein onnistumista. Tiedän, että täytän velvollisuuteni, mutta en sitten yhtään enempää. Ovatko monet ihmiset innostuneita työstään?
Perherintamalla on nyt onneksi valoakin näkyvissä. Nuori neiti on nyt taas vähän enemmän ymmärrettävä, paremmin kontaktissa. Omien lasten hyvinvointi on kuitenkin niin hirveän tärkeää. Se, että selviytyvät, etteivät ole mielessään liian ahtaalla, siitä kannan salaa vastuuta. Tietysti poukkoilevat, ihmetyttävät omilla mielipiteillään ja vähän erilaisilla arvoillaankin, mutta on tärkeää nähdä, että voimia näyttää olevan elää omaa elämäänsä. Kun siitä ei tässä maailmassa voi koskaan olla varma. Niin moni nuori kipuilee tulevaisuuden edessä.
