Onpa ollut harmaa talvi. Aurinkotunteja on ollut tänä vuonna ennätyksellisen vähän. Sitten kun tulee aurinkoista, pelottaa, että migreeni iskee. Siis minulla ei ole migreeni tavallisesti kiusana, mutta joskus se on alkanut ensimmäisinä kevätaurinkopäivinä. Nyt on kuitenkin aurinkopäiviä luvassa. Vapaapäivänä on ihan pakko mennä ihastelemaan kevätauringon lämpöä ulkosalle, minne vaan. Tänään kävin kiireisestä päivästä huolimatta vajaan tunnin jäähiihtelyllä, umpihangessa. Aamun kireä pakkanen joutui antamaan periksi kevään lämmölle.
Äitinä oleminen on edelleen merkinnyt huolehtimista milloin kenenkin jälkeläisen elämästä. Miten selviytyvät ihmissuhteissaan, miten opiskelu- ja työasiat luistavat? Sitä samaa, mikä on ollut omakin elämä. Työn suhteen nyt jo voi olla aika luottavainen. Kyllä tästä selvitään eläkepäiviin saakka, jos terveyttä riittää. Mutta ihmissuhteet tuovat huolia. En ole peruspositiivinen ihminen, joka ottaa ihmiset vain ihanina lahjoina, vaan mieleni on herkkä kokemaan riittämättömyyttä, ja onko se syyllisyyttä, joka nostaa epämukavan olon? Mikä se meissä ihmisissä on, joka tekee huolestuneeksi, rasittumisherkäksi? Ei taida olla yhtä vastausta. Mutta sellainen aavistus minulla on, että peruslinjat omissa tunnereaktioissa ihminen oppii jo pienestä pitäen. Eikä sinne tunnelmiin ole paluuta muistin tietä, liian kauaksi ovat jääneet lapsuuden tunnot.
En ole osannut omia lapsiakaan säästää vaikeilta tunteilta heidän lapsuudessa. Elämä on rullannut omaa vauhtiaan, ei ole ollut aikaa kovin paljon pysähtyä arvailemaan, mitähän tuo lapsi miettii. Ihminen toimii kai niin, että oma mielenrauha pysyisi mahdollisimman hyvin, mutta aina ei riitä herkkyyttä kaikkien perheenjäsenten tunteiden kantamiseen. Sen vuoksi ei voi arvostella paljon vanhempiaan, ei heillä ollut aikaa eikä sen parempaa viisautta kuin, mitä heille oli annettu. Vaikka fyysisen ja hoidon ja turvan sai varhaisina vuosinaan, yksin sai yrittää oppia ymmärtämään ympäröivää maailmaa. Nyt huomaa, että ei voinut selvitä niillä eväillä, itse on pitänyt löytää matkan varrelta uusia oivalluksia ja tienviittoja. Se harmittaa omassa taustassa, että ohjeistus oli niin ankara ja sen ajateltiin ulottuvan myös aikuisuuteen. Se on tehnyt varovaiseksi, varuillaan olevaksi, on puolustautunut, ennen kuin on hyökätty.
