Tämä hiljaisuus

Elämä tuntuu pysähtyneen tähän. Joulu tuli ja meni. Jäljellä on vielä kaunis joulukuusi ja joulutähdet, kauniit myös. Lahjoja lojuu sohvan kädensijoilla. Joulun ruuatkin ovat miltei hävinneet. Nythän elämän kuuluisi mennä eteenpäin. Mutta ympärillä on vain hiljaisuutta. Suomi on vielä joululomalla, onneksi on, näin on pienillä koululaisilla kodeissaan seuraa.  Keski-ikäinen kuulee vain hiljaisuuden. Päivät ovat yhä niin lyhyitä. Työhön oli kuitenkin palattava, koska ei ole mitään syytä lomailla. Kotiin palatessa on jo hämärän huppu laskeutumassa. Sääkin uhkailee koko ajan kiristyvää pakkasta, sen vuoksi ei suuria iltaulkoiluja suunnitella. Ei löydy minusta vielä reipasta ladulle lähtijää, pimeässä.
Taitaa olla niin, että tähän pysähtyneisyyteen auttaa vain aika. Kun lapsiperheet ovat palanneet arjen temmellykseen, kaikki näyttää taas vilkkaammalta. Päiväkin pitenee vähitellen. Uskotaan, että vireys ja tarmo ilmestyvät taas.

Joulu

Voi joulu, sinä kummallinen juhla! Miten vaadit huomiosi, mutta itse olet arvaamaton, annatko lempeyttä vai kipua! On (minulle ainakin) mahdoton kieltää sinua, aikaisemmista pettymyksistä huolimatta. Houkuttelet ihanuuksillasi; valolla ja loistolla, tuoksuilla ja sävelillä. Mutta on vaikeaa hallita sinua, jotta voisi päästää sisään vain lämpöä ja hyvää. Mielen lokeroista työntyy esiin ahdistusta. Niinkuin joulu olisi suoritus, josta en yleensä selviydy kunnolla. Miksi minulla ei ole joulua, jossa voisin lepäillä kuin pumpulissa? Mihin lämpimät muistot ovat piiloutuneet?
Jouluvieraiden odotus: heitä on pakko saada lähelleen, muutoin joulu ei tunnu oikealta. Mutta ovatko jouluvieraat, nuo aikuiset lapset, onnellisia ja tyytyväisiä? Onko heidän onnensa minun vastuullani?  Puristavasta sydämestäni en pysty loihtimaan kenellekään täydellistä joulua. Miten paljon he aistivat puristustani? Ehkä eivät liikaa. Liittyyhän nuoruuteen huolettomuutta, itseen keskittymistä, ei ole liikaa tuntosarvia vielä jokaisen mielialalle.
Jouluruoka: miksi jouluna ruokahalu on niin vähäinen? Kaikki se touhu ja valmistaminen, ja olo tuntuu jo pöytään astuessa korviin asti kylläiseltä.
Niin, en taida olla jouluihminen. Elämä on näyttänyt minulle vaativan ja kuormittavan joulun. Lasten kirkkaat silmät joulukuusen luona tahtovat unohtua. Ne ovat myös olleet siellä, onnelliset lapsenmielet. Nyt kyselen, mistä voin löytää joulun rauhan.

Joulukuun hämärä aamu

Ei minun oikeastaan pitänyt alkaa krjoittaa blogia. Olin vain ihastunut blogi-surffaamiseen. Mutta sitten ajattelin, että miksipäs ei. Vielä blogiavaruuteen mahtuu. Enkä aloita pitkästi enkä hartaasti. Vain nämä rivit. Aika näyttäköön, miten blogilleni käy.