Kesä on jo puolessa, näin heinäkuun alulla. On ollut hellettä sekä viileää. Luonto on kasvanut ja kukkinut rehevästi. Nurmikon leikkaus joskus unohtuu, kun on liian lämmin tai sitten sataa. Sitten saa puskea leikkurilla olan takaa, siis aviomies saa.
Nuorin lapsi tuli Suomeen, pitäisi vähän vakiintua tänne. Arvasin, että olisi vaikeaa, mutta en aavistanut, että ihan näin vaikeaa. Iloisen sirkuttajan sisältä purkautui ihan erilainen nuori. Huoli on ollut ihan suunnaton. Tyttö on pakoillut poissa kotoa, rauhoittaakseen itseään sekä meitä. Miksi ihmeessä hän on näyttänyt itsestään aina niin vähän? Olemmeko me niin ankaria? Onhan hän nähnyt, miten kuitenkin lempeästi olen suhtautunut kahden vanhemman lapsen kasvukipuihin. Vai onko omalta nuoruudeltaan sitä huomannut? Vai vaikuttaako läheinen suhde isään, että enemmän pelkää näyttää kaikkia puolia itsestään?
Mikään muu ei nyt tunnu kovin tärkeältä, mainitsemisen arvoiselta. Kunpa lapsi tulisi takaisin, iloisena tai surullisena, tulisi kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti